Olipa tarkoitus suorittaa tuhkaus tai arkkuhautaus, etsi hautaustoimisto surun sattuessa Tampereella. Hautaustoimiston henkilökunta osaa auttaa koko prosessin ajan. Jos ei ole tiedossa, halusiko vainaja arkkuhautauksen vaiko tuhkauksen, osataan hautaustoimistossa kertoa puolueetonta tietoa molemmista tavoista. Karkeasti ottaen noin puolet suomalaisista vainajista haudataan arkun kanssa, ja puolet tuhkataan.

Tuhkaus on edullisempi hautaus

Tuhkauslaitoksia eli krematorioita löytyy Suomesta parisenkymmentä kappaletta. Kaikki krematoriot ovat seurakuntien omistuksessa, paitsi Krematoriosäätiön Helsingin Hietaniemessä omistama krematorio. Vainaja tarvitsee arkun krematorioon vientiä varten, mutta se voi olla esimerkiksi halpa, pahvinen arkku. Vaatimattomimmat arkut voidaan verhota arkkuliinalla siunaustilaisuutta varten.

Ruumis viedään krematorioon joskus vasta siunaustilaisuuden jälkeen. Tällä välin omaiset ja läheiset voivat viettää keskenään muistotilaisuuden. Sekin on mahdollista, että ruumis on tuhkattu jo aiemmin, ja vainajan omaiset voivat pitää yhdessä uurnanlaskutilaisuuden. Maahan haudattavan uurnan tulee olla maatuvaa ainetta, kuten pahvia, savea, puuta tai ohutta peltiä.

Aina uurnaa ei haudata maahan. Hautausmaalla saattaa olla uurnaholvi. Krematoriosta saatavaa uurnaa tuhkineen voidaan säilyttää vaikka kotona, tai tuhkat voi sirotella maahan tai esimerkiksi mereen. Tuhkien sirotteluun tarvitaan maa- tai vesialueen omistajan lupa. Esimerkiksi Helsingissä on paikkoja, joissa tuhkan saa laskea mereen ilman erillistä lupaa.

Joka tapauksessa, tuhkat on vuoden kuluessa sijoitettava pysyvästi yhteen paikkaan, eli tuhkia ei saa esimerkiksi jakaa kahdelle eri hautausmaalle.

Yksi syy tuhkahautauksen suosiolle on sen edullisuus arkkuhautaukseen verrattuna. Jos vainaja tai hänen läheisensä on tehnyt arkun itse ja tuhka sirotellaan esimerkiksi maahan, jää ainoaksi kustannukseksi krematorion perimä maksu, mikä voi olla noin 150 euroa. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon etäisyydet – joskus tulee halvemmaksi (ja helpommaksi) suorittaa arkkuhautaus vainajan kotipaikkakunnalla, kuin kuljettaa vainajaa kaukana sijaitsevaan krematorioon ja taas takaisin.

Tuhkaaminen pysäyttää myös tautien leviämisriskin tarttuviin tauteihin kuolleiden vainajien kohdalla. Uurnahaudat vievät vähemmän tilaa kuin arkkuhaudat, joten jos tuhkauksien suosio jatkuu tai leviää, on hautausmaiden rakentaminen ja ylläpito jatkossa helpompaa ja halvempaa.

Tuhkaus on arkkuhautausta ekologisempaa

Hautausmaa

Ekologisin eli ympäristöystävällisin tapa haudata vainajan on ruumiin tuhkaaminen luonnonmateriaalista valmistetussa arkussa sellaisessa krematoriossa, minkä päästöt ovat pienet. Seuraavaksi vainajan tuhkat sirotellaan maahan tai haudataan maahan helposti maatuvassa uurnassa, esimerkiksi pahviuurnassa.

Vainajan hautaaminen arkussa ei vie niin paljoa energiaa kuin ruumiin polttamiseen krematoriossa. Arkkuhautaus vie paljon tilaa, ja lisäksi arkkujen verhoilussa käytetään usein keinokuituisia kankaita, mitkä aiheuttavat päästöjä. Arkkuhautauksen ekologisuutta voi parantaa valitsemalla ekoarkun, kuten pahviarkun tai käsittelemättömästä puusta tehdyn arkun.

Lisäksi vainajien hammaspaikoista (amalgaamipaikoista) peräisin oleva elohopea voi päätyä haudoista pohjaveteen – mutta sama ongelma on krematorioissa, joista ne päätyvät ilmaan. Elohopeapäästöjen määrät ovat Suomessa kuitenkin varsin pieniä.

Omat toiveet hautaamisesta kannattaa merkitä ylös

Jos vainaja ei ole selkeästi kertonut toiveistaan hautajaisten suhteen, voi omaisten olla vaikea selvittää, mitä vainaja olisi toivonut hautajaisiltaan. Siksi kannattaakin merkitä ylös kaikki toiveet omien hautajaistensa tiimoilta.

Myös Väestörekisteriin kuuluvalle henkilölle voidaan suorittaa kirkollinen siunaaminen omaisten toivomuksesta – siunausta koskeva toive kannattaakin merkitä ylös omia hautajaisia koskeviin ohjeistuksiin, jos ei kuulu kirkkoon.

Jos haluat tulla puetuksi arkkuun omiin vaatteisiisi, kirjaa se ylös. Muussa tapauksessa sinut puettaneen kuoleman jälkeen hautaustoimistosta saataviin, puuvillaisiin tai pellavaisiin vaatteisiin ja sukkiin. Omien vaatteiden pukeminen vainajalle maksaa usein ekstraa.

Kirjoittaminen

Merkitse ylös myös se, haluatko tuhkauksen vai arkkuhautauksen, ja minne haluaisit tuhkasi tai arkkusi sijoitettavan.

Keitä haluat hautajaisiisi? Merkitse ylös heidän yhteystietonsa. Mitä virsiä hautajaisissa voitaisiin laulaa? Virsiä ja pappiakin koskevat toiveet voi merkitä ylös.

Ota huomioon toiveita kirjatessa, että hautauskulut maksetaan vainajalta – tässä tapauksessa sinulta – jäävistä rahoista ennen perinnönjakoa. Jos on oletettavaa, että rahaa ei jää paljoakaan jälkeesi, ei ehkä kannata vaatia suureellisia hautajaisia, arvopuista arkkua, jättimäistä kiveä tai muita kalliita asioita.

Muita kertoa läheisillesi, missä hautaustoiveesi käsittävä teksti sijaitsee – sitä ei kannata jättää esimerkiksi pankin tallelokeroon, sillä se saatetaan avata vasta hautajaisten jälkeen. Tallelokerot ovat tänä päivänä harvinaisia, ja kalliita. Voit myös antaa läheisillesi kopion paperista tai tiedostosta, mille olet merkinnyt hautajaisia koskevat toiveesi.