Vastuullinen

Vastuullisuus tarkoittaa vastuun kantamista itsestä ja omista lähimmäisistä. Lisäksi omassa arjessa voi tehdä useita vastuullisia ratkaisuja, joilla on vaikutusta ympäristön tilaan, eläinten hyvinvointiin, työhyvinvointiin ja suomalaisten työllisyyteen. Eläinten hyvinvointia voi edistää huolehtimalla mahdollisimman hyvin omista lemmikeistään, mutta myös ruoka- ja vaatekaupassa tekemillään valinnoilla. Ruokakaupassa voi valita vapaan kanan munia ja vapaan lehmän maitoa, sekä delfiiniystävällisesti pyydettyä tonnikalaa. Koska palmuöljyfarmit vievät orankien ja muiden sademetsän eläinten elintilan, ei eläinten ystävä osta keksejä tai uppopaistettuja ruokia, joissa on palmuöljyä. Vegaaninen tai muu ei-eläinkokeilla-testattu-kosmetiikka vähentää eläinten kärsimystä. Vaatekaupassa kannattaa valita vastuullisesti tuotettua villaa ja untuvaa, joita ei ole revitty väkisin elävistä eläimistä.

Työhyvinvointi on asia, mistä ovat vastuussa kaikki yrityksen työntekijät. Jokainen voi vaikuttaa omaan ja muiden työhyvinvointiin puuttumalla epäkohtiin ja syrjintään, tervehtimällä kaikkia työkavereita ja auttamalla tarvitsevia. Tasapuolinen kohtelu ei valitettavasti ole itsestäänselvyys, mutta sitä on oikeus vaatia, ja velvollisuus harjoittaa itse. 

Vastuullisuus on laaja käsite, mistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Tässä artikkelissa käydään läpi ympäristövastuullisuutta, paikallisen työn tukemista, taloudellista vastuullisuutta, vastuullista pelaamista sekä turvallista ja vastuullista seksielämää. 

Suosi suomalaista

Kun ostat suomalaisia tuotteita ja suomalaisia palveluita, olet mukana luomassa työpaikkoja suomalaisille. Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä, joten voit halutessasi tarkastaa, onko ostamassasi tuotteessa tai palvelussa varmasti tämä merkki.

Jos tahdot, että paikkakunnallasi tarjotaan palveluita vastaisuudessakin, tue paikallisia kampaajia, LVI-asentajia, suoramyyntitiloja ja autonkorjaajia. Kun haluat nauttia lihasten käsittelystä ja rentoutua kunnolla, ota yhteyttä paikalliseen hierojaan. Ruokakaupassa voit kysyä, mitkä tuotteet tulevat paikallisilta tuottajilta, ellei niitä ole erikseen merkitty. Paikallisilta tuottajilta peräisin olevat hillot, oluet, hunajat, leivät ja säilykkeet maistuvat usein paremmilta kuin ulkomailta tuodut.

Kierrätä ja lajittele jätteesi

Helppo tapa kantaa vastuuta yhteisestä ympäristöstä on lajitella kaikki jätteet. Pahvi, muovi, metalli, paperi, paristot ja lasi voidaan käyttää uudelleen. Uusioraaka-aineiden käyttö säästää energiaa, ja energian säästö tarkoittaa päästöjen pienenemistä. Lajittelu on tehty hyvin helpoksi, joten se ei syö aikaa elämästä nauttimiselta.

Muovi pullot

Jos sinulla on hyväkuntoisia vaatteita, astioita tai vaikka huonekaluja, joita et kuitenkaan tarvitse, myy tai anna ne eteenpäin. Jos taas tarvitset itsellesi lisää tavaroita tai muuten vain nautit shoppailemisesta, suosi kirpputoreja. Esimerkiksi uusien vaatteiden valmistaminen aiheuttaa noin 10 % maailman hiilidioksidipäästöistä.

Tee ympäristöystävällisiä ratkaisuja kotona, töissä ja matkoilla

Elämästä voi nauttia myös ympäristöystävällisesti. Esimerkiksi hehkulamppujen vaihtaminen LED-lamppuihin säästää energiaa merkittävästi, mutta voit myös hankkia aurinkopaneelit tai kuivakäymälän kotiisi. Näin voit nauttia valosta, lämmöstä ja sisävessasta, mutta aiempaa ympäristöystävällisemmin.

Koska pienetkin teot vaikuttavat, voit töissä yrittää vähentää tulostamista tai ainakin tulostaa kaksipuoleisesti. Jos mahdollista, tee työmatkat julkisilla liikennevälineillä tai lihasvoimalla.

Lomalla on kiva lähteä reissuun, mutta mitä jos kokeilisit lähimatkailua! Suomessa voi matkustaa maata pitkin, ja yöpyä vastuullisissa hotelleissa tai vaikka ekologisissa maatilamajoituksissa. Lento- ja laivamatkat kuormittavat ympäristöä. Jos lentäminen on välttämätöntä, voit maksaa lennoista vapaaehtoista kompensaatiomaksua.

Nauti seksistä vastuullisesti

Kanna vastuu omasta terveydestäsi – myös seksuaaliterveydestä. Harrasta seksiä vain täysi-ikäisen ihmisen kanssa, joka on suostunut touhuun. Uuden kumppanin kanssa tarvitset kondomeja, vaikka naisosapuolella olisi käytössä e-pillerit. Osta Durex-kondomit netistä ja pidä niitä aina mukanasi, niin olet valmis hauskanpitoon koska vain. Kondomi on ainut ehkäisymuoto, mikä suojaa myös sukupuolitaudeilta.

Ole taloudellisesti vastuullinen

Taloudellinen vastuullisuus yhdistetään usein yrityksiin. Yrityksille se tarkoittaa kannattavuudesta ja kilpailukyvystä huolehtimista, mutta taloudellinen vastuullisuus voi tarkoittaa myös omasta eli henkilökohtaisesta taloudesta huolehtimista. Yksityishenkilölle taloudellinen vastuullisuus tarkoittaa muun muassa verojen maksamista ja ylivelkaantumisen välttelemistä. Taloudellisesti vastuullinen henkilö maksaa laskunsa ajallaan, eikä elä yli varojensa. Esimerkiksi lainan ottaminen on vastuullista vain silloin, jos henkilö tietää pystyvänsä maksamaan sen takaisin.

Vastuullinen pelaaminen

Vastuullinen pelaaminen tarkoittaa sitä, että pelaa rahapelejä vain niillä rahoilla, mitkä on varaa hävitä. Pelirahat eivät saa olla pois laskujen maksamisesta tai perheen ruokkimisesta. Vastuullista on myös olla kuluttamatta liikaa aikaa uhkapeleihin. Vaikka rakastaisi pelaamista, tulee aikaa jäädä myös töissä käymiselle ja itsestä sekä läheisistä huolehtimiselle.